Maalämpöhuoltokeskuksen ammattilaiset huoltavat maalämpö-, lämmön talteenotto- ja ilma-vesilämpöjärjestelmiä Suomen kattavimmalla kokemuksella. Huollamme kaikki tunnetut lämpöpumppumerkit niin Tom Allen Seneran kuin muidenkin urakoitsijoiden asentamina.
Monipuolinen osaamisemme kattaa rakennusautomaation, sähkö- ja elektroniikkakytkennät, putkiasennukset sekä kylmäainepiirit. Palveluihimme kuuluvat huollon ja korjausten lisäksi etävalvonta ja tekninen tuki. Olemme tavoitettavissa vuoden jokaisena päivänä. Toimintamme lähtökohtana on luotettavuus ja vastuullisuus, mikä näkyy korkeana asiakastyytyväisyytenä.
Maalämpöhuoltokeskus perustettiin vuonna 2017 Tom Allen Seneran pitkän kokemuksen pohjalta. Toimintamme on viime vuosien aikana laajentunut yhä useammalle paikkakunnalle. Päätoimipisteemme on Vantaalla. Muut toimipisteemme sijaitsevat Porvoossa sekä Lempäälässä.
Maalämpöhuoltokeskus ja Tom Allen Senera siirtyivät vuonna 2021 osaksi Assemblin-konsernia, joka on talotekniikka-alan johtava yhtiö Pohjoismaissa. Maalämpöhuoltokeskus jatkaa toimintaansa Assemblinissa itsenäisenä yrityksenä.
Osana vahvaa konsernia voimme tarjota asiakkaillemme entistä monipuolisempia palveluita ja edistää entistä tehokkaammin rakennusten energiatehokkuutta. Lue lisää Assemblinin verkkosivuilta.
Lataa esitteemme ja tutustu monipuolisiin palveluihimme!
Vanha Porvoontie 231
01380 Vantaa
Y-tunnus: 2730025-7
Puh: 010 501 8150 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min)
Arkisin klo 8–16
Puh. 0100 84422 (99 snt/min + pvm)
Arkisin klo 8–16
Puh. 0100 84422 (99 snt/min + pvm)
Arkisin klo 16–8
Viikonloppuisin ja juhlapyhinä 24 h